Viiriäinen
| Viiriäinen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kanalinnut Galliformes |
| Heimo: | Aitokanat Phasianidae |
| Suku: | Viiriäiset Coturnix |
| Laji: | coturnix |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Coturnix coturnix |
|
 |
|
| Alalajit[3][4] | |
|
|
| Katso myös | |
Viiriäinen (Coturnix coturnix) on fasaanin sukuinen kanalintu. Monissa maissa sitä metsästetään lihaksi ja sen munia pidetään suurena herkkuna.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiriäinen on 16–18 cm pitkä[5], sen siipiväli on 32–35 senttiä ja se painaa 70–155 grammaa.[6] Viiriäisen pää, rinta ja yläpuoli ovat väriltään beigenruskeankirjavat tummanruskein kuvioin. Kupeilla ja yläpuolella on myös vaaleita pitkittäisjuovia. Koiraalla on keskeltä musta kurkku. Mustan osan laajuus vaihtelee ja usein kurkun keskellä on vain kapea raita. Naaraalla kurkku on likaisenvalkoinen.[5]
Lentoon lähtiessä viiriäinen päästää pehmeän, rullaavan ”vryy”-äänen. Viiriäisen lauluääni on viheltävä ja kuuluva ”bitt bi-itt”, jonka paino on ensimmäisellä ja viimeisellä tavulla. Se toistaa säettään nopeasti, kerran sekunnissa, 3–8 kertaa. Joskus viiriäinen päästää laulun alussa myös tukahtuneen, nenäsointisen ja narisevan ”mau-vau”-äänen. Viiriäinen laulaa erityisesti hämärässä ja aamun sarastuksen aikoihin, mutta myös muinakin aikoina.[5]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiriäinen pesii Etelä- ja Keski-Euroopassa. Idässä sen levinneisyysalue ulottuu Venäjän keskiosiin ja Intiaan asti. Lajia tavataan myös paikoitellen Afrikassa.[1] Pohjoisessa pesivät viiriäiset muuttavat talveksi Afrikkaan.[5]
Viiriäinen jaetaan neljään alalajiin, joista coturnix pesii Pohjois-Afrikassa, Euroopassa, Venäjällä ja Intiassa, confisa Kanariansaarilla, Madeiralla ja Azoreilla, inopinata Kap Verdellä ja afrikanviiriäinen (africana) Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[3]
Viiriäisiä tavataan vuosittain myös Suomessa. Nykyään havaintoja tehdään soidintavista koiraista vuosittain kymmeniä tai joitakin satoja. Viiriäisen pesinnän varmistaminen on kuitenkin hyvin hankalaa. Viiriäisen tulkitaan olleen Suomessa säännöllisempi pesimälaji vielä 1800-luvulla, jolta tunnetaan 20 havaintoa pesistä tai poikasista. 1900-luvulla laji kuitenkin väheni Suomessa, ja ensimmäisissä uhanalaisuustarkastuksissa sen tulkittiin hävinneen Suomesta. 1990-luvulla se kuitenkin alkoi taas runsastua ja runsastuminen jatkui 2000-vuosikymmenellä. Nykyisin viiriäisen tulkitaan palanneen Suomen pesimälajistoon, mutta sen luokitellaan yhä olevan erittäin uhanalainen.[7] Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 150–500 paria.[8]
Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista (9/2002) lähes kaikille Suomen pesimälintulintulajeille on määritelty ohjeellinen arvo. Viiriäisen ohjeellinen arvo on 4 205€[9].
Maailmanlaajuisesti viiriäinen ei kuitenkaan ole uhanalainen. Euroopassa arvellaan elävän 8,4–14,1 miljoonaa yksilöä. Euroopan kanta muodostaa 5–24 prosenttia koko maailman kannasta, jolloin hyvin varovainen arvio maailmanlaajuisesta kannasta on 35–300 miljoonaa yksilöä. Maailmanlaajuisesti viiriäinen onkin luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiriäinen pesii viljelysmailla suosien laajoja tasankoalueita, joilla on apilalaitumia sekä matalakasvustoisia viljapeltoja.[5] Se pesii myös rantaniityillä, mutta metsänreunoja ja pensaikkoalueita se välttää.[6]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiriäinen tekee pesänsä korkean kasvillisuuden suojiin. Pesä on maassa oleva matala syvennys, joka on vihreillä kasvinosilla vuorattu. Naaras munii kesä–heinäkuussa 8–13 munaa, joita se hautoo yksin 16–21 päivää. Poikaset kasvavat lentokykyisiksi noin kolmessa viikossa.[6]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiriäinen käyttää ravinnokseen kasvinosia, siemeniä ja versoja sekä pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, etanoita ja kotiloita.[6]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Japaninviiriäinen (Coturnix japonica), lemmikki- ja tarhalintuna kasvatettava viiriäislaji
- Idänsiniviiriäinen eli siniviiriäinen (Coturnix chinensis), lemmikkilintuna kasvatettava viiriäislaji
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c BirdLife International: Coturnix coturnix IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 566. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
- ↑ a b Common Quail (Coturnix coturnix) IBC. Viitattu 15.6.2013. (englanniksi)
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2042. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5 (suomenkielisen nimen lähde)
- ↑ a b c d e Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 56. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ a b c d Viiriäinen Luontoportti. Viitattu 15.6.2013.
- ↑ Viiriäinen – Coturnix coturnix laji.fi. Viitattu 27.5.2024.
- ↑ Species trends at the Member State level, Finland Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista Finlex. Arkistoitu 28.7.2021. Viitattu 18.11.2018.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markus Varesvuo ja Pertti Koskimies: Metson suku – Suomen kanalinnut. Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-164-3
- Marjomäki, T. 1968: Havaintoja viiriäisestä Padasjoella. - Lintumies 4. s. 102. SLY.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ITIS: Coturnix coturnix (englanniksi)
| ||||||||||