Piano näyttää olevan monelle ongelmajätettä.
Nettikirpputori Torissa on myynnissä yli 600 pianoa, ja kymmenet soittimet ovat tarjolla muutamalla eurolla tai jopa ilmaiseksi.
Kaikesta huolimatta käytettyjä pianoja ja flyygeleitä myyvän Pianokartanon yrittäjä Reima Pekolan usko akustiseen soittimeen on horjumaton, samoin usko pianokaupan tulevaisuuteen.
– Ainoastaan se loppuu siinä tapauksessa, että maapallo tuhoutuu, Pekola arvioi alansa tulevaisuutta.
Syksyllä Pekolalla tulee täyteen 40 vuotta käytettyjen pianojen kauppiaana. Juuri nyt on hyvät ajat – ainakin ostajalle.
– Näin edullisesti, näin hyviä soittimia ei ole koskaan saanut, hän vakuuttaa.
Käytettyjen soittimien myymälälle on tarjolla soittimia enemmän kuin tarpeeksi.
Puhdistuksen, huollon ja kiillotuksen jälkeen käytetyn pianon hinta voi helposti kaksin- tai vaikka nelinkertaistua.
Jos ostajalla on nyt kulta-aika, myyjälle tilanne on harvinaisen huono – siitä kertovat monet tämän tapaiset myynti-ilmoitukset nettikirpputorilla:
”...annetaan soittokelpoinen piano. On noutovalmiina vielä noin 1–2 viikkoa ennen kuin lähtee jäteasemalle. On ollut käytössä pianoharjoittelussa, ja on viritetty muutaman vuoden välein...”
Käytettyjä pianoja ostavan ja myyvän liikkeen täytyy osata luovia kysyntä-tarjonta -tyrskyissä: pitäisi ostaa halvalla ja myydä kalliilla – tai edes kalliimmalla.
Pekolalle soittimia kaupittelevat tyypillisesti perikunnat.
Mutta mistä löytyy ostaja peruspianolle tai vaikkapa 16 000 euron hintaiselle flyygelille?
– Flyygelin ostaja on tyypillisimmillään vähän pidemmälle ehtinyt harrastaja, jolla on näköpiirissä oikein tosissaan harrastamista tai jopa ammatti.
Piano ja varsinkin flyygeli ovat muutakin kuin soittopeli – ne ovat myös uljas sisustuselementti, joka vetoaa moniin.
Pekola kertoo esimerkin asiakkaastaan: entinen uima-allas katettiin ja tilalle ostettiin valkoinen sohva ja flyygeli.
Sitä kotona piipahtavat aikuiset lapset voivat soittaa vanhempiensa iloksi.
Soittimen sisäinen kauneus ei riitä, myös pinnalla on ratkaisevaakin merkitystä.
– Kauppaa tehdään hyvillä, uudenveroisilla soittimilla. Ja ne ovat mustia kiiltäviä, valkoisia kiiltäviä tai kiiltävää mahonkia tai pähkinäpuuta, Pekola listaa myyntivaltit hetkeäkään empimättä.
Pianojen tyypillisiä ostajia ovat nuoret, joille ei kelpaa 1960-luvun ruskea kulahtanut mahonki- tai tiikkipiano, eikä varsinkaan jos valmistusmaa on Venäjä tai Itä-Eurooppa. Tällaisia soittimia päätyy jäteasemille, jossa erotellaan puuosat poltettavaksi ja metalliosat sulatettavaksi.
– Onhan se järkyttävää yleisellä tasolla. Mutta kyllä ne ovat yleensä sellaisia soittimia, mitkä sinne joutavatkin.
Tilastot kertovat, että pianokaupan loistonpäivät ovat takanapäin. Uusia pianoja tuotiin maahan 20 vuotta sitten yli 800 kappaletta vuodessa, viime vuonna enää runsas sata.
Myyjät voivat enää haaveilla 1990-luvun alusta, jolloin kirjahyllyn vieressä oleva piano oli peruskalustoa. Noihin aikoihin Suomeen tuotiin lähes neljä tuhatta pianoa vuosittain.
Tosin tuontitilastot kertovat vain puoli totuutta.
Pekolan myymälässä Salossa on yli satavuotiaita arvosoittimia. Se muistuttaa siitä, että soitin kestää sukupolvelta ja soittajalta toiselle. Käytettyjen soittimien kauppa on siis suuri osa markkinoita eikä sitä voi kattavasti tilastoida.
Pianokartano on viime aikoina myynyt vuosittain pari sataa pianoa ja kolmisenkymmentä flyygeliä.
Yritys tuottaa voittoa, mutta ”ei ole varsinainen kultakaivos”.
Kauppiaan töiden lisäksi Pekola virittää ja korjaa pianoja, käy soittokeikoilla ja opettaa.
Ja mahtuu työuralle myös teollisuutta.
Vuonna 2008 hän oli neljän hengen sijoittajaryhmässä ostamassa Pohjoismaiden ainoaa, Rajamäellä pianoja valmistavaa Hellas-pianoa.
Aasiasta tullut kilpailu oli kuitenkin liikaa ja yritys päätyi konkurssiin kolme vuotta myöhemmin. Suomalaisen soitinteollisuuden historiasta muistuttaa nyt myymälän takahuoneessa huoltoa odottava, vuonna 1901 valmistunut Hellas-piano numero neljä.
– Pianotehdas ei ole liiketoimintaa, vaan kulttuuriteko, Pekola muistelee Hellas-pianon talousjohtajalta saamaansa elämänohjetta.
Kuvat: Petteri Bülow
”Kulttuuriteot” tulevatkin mieleen 110-vuotiaan Bechstein-flyygelin äärellä.
Nyttemmin Wahlroosien omistaman Joensuun kartanon aiempi isäntä lähetti vuonna 1911 Berliiniin flyygelitehtaalle sukulaispojan valitsemaan sopivaa soitinta kartanoonsa Halikossa.
Apulaiseksi valintaan otettiin Jean Sibelius -niminen tuttava.
Katso tästä Sibeliuksen valitseman soittimen tarina – ja tarinan jatko: