Seiväshypyn ME-mies, Ruotsin Armand ”Mondo” Duplantis ja 400 metrin aitojen ME-mies, Norjan Karsten Warholm juoksivat keskenään sata metriä kilpaa Zürichin Timanttiliigan varsinaisen kisapäivän aattona, keskiviikkoiltana.
Yhteenotto kiinnosti katsojia sekä mediaa. Kahden maailmantähden kohtaaminen molemmille hieman oudommassa lajissa oli loistava esimerkki siitä, miten yleisurheilun kiinnostavuutta voidaan lisätä ilman sen suurempia laji- tai sääntömuutoksia.
Viime vuosina yleisurheilun kattojärjestö World Athletics on keinotekoisilta tuntuvilla laji- ja sääntömuutoksilla yrittänyt nostaa yleisurheilun näkyvyyttä siinä kuitenkaan onnistumatta.
Esimerkkinä 50 kilometrin kävelyn poistaminen lajikartalta oli kaikkineen todella surkea esitys. Ensin laji avattiin naiskävelijöille ja tuntui, että lajia halutaan tehdä suositummaksi. Kävikin aivan toisin.
50 kilometrin kävely poistettiin arvokisoista ja koko lajikartalta Tokion olympiakisojen jälkeen. Lajin urheilijoilta asiasta ei tietenkään kysytty. Tilalle otettiin 35 kilometrin kävely, jossa pärjäsivät samat urheilijat kuin 20 kilometrin kävelyssä.
Toinen tilalle otettu laji olympialaisiin oli miesten ja naisten kävelyn sekaviesti.
Miettikääpä jos vaikka jalkapallosta otettaisiin toinen puoliaika pois ja tehtäisiin siitä miesten ja naisten sekajoukkuepeli?
Uudessa kävelyviestissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta 50 kilometrin kävelyssä lajina oli jotain kiehtovan brutaalia, jossa kävelijät raastoivat itsensä äärirajoille. Vuodesta 1932 lähtien olympialaisissa nähty 50 kilometrin kävely oli jonkinlainen kuninkuuslaji maratonin ja otteluiden rinnalla.
Toinen täysin kuolleena syntynyt, mahdollinen yleisurheilun uudistusidea, on pituushypyn ja kolmiloikan mittaaminen hypyn ponnistuspaikalta, eikä enää lankun reunasta. Täysin älytöntä, sillä juuri siinä oikeassa ponnistuspaikassahan piilee koko lajin luonne. Toivottavasti se ei koskaan toteudu.
Samaan roskakoriin voi myös laittaa idean siitä, että seiväshypyn tulosta mitattaisiin hyppääjän hyppykorkeudesta, eikä enää riman ylityksestä. Se rimahan on koko lajin ydin.
Puhumattakaan siitä, että naisten kuulan ja keihään painoa rukattaisiin niin, että ne lentäisivät vielä pidemmälle. Samalla näiden lajien vuosikausien ennätyslistat menisivät uusiksi. Ja kaikki vain sen takia, että laji näyttäisi hienommalle.
Mitä noiden päättäjien päässä oikein liikkuu?
Voin kertoa. Raha. Mutta se on eri jutun paikka.
Joka tapauksessa Duplantiksen ja Warholmin somekirjoittelusta syntynyt villi idea kilpailla keskenään etusuoran pikamatkalla oli sata kertaa parempi kuin WA:n päättäjien keinotekoiset yritykset muuttaa lajeja, lähinnä kiinnostavamman tv-näkyvyyden myötä.
Tähtikaksikon kamppailussa oli jotain rehellistä, mies vastaan mies -otatusta. Molemmat halusivat tulenpalavasti voittaa. Urheilijathan rakastavat keskinäistä kilpailua, kuten myös yleisö. Siksi Ruotsi-ottelukin on yhä voimissaan.
Tuon kaltaisia keskinäisiä, ja vaikkapa useamman urheilijan kamppailuja, haluaisin nähdä lisää.
Tästä tähtien kohtaamisesta voitaisiin ottaa koppi myös Suomessa. Meillä ei ole kovin montaa yleisurheilun maailmantähteä, mutta mitä jos esimerkiksi Wilma Murto (100 metrin ennätys 12,34) ja Saga Vanninen (100 metrin ennätys 12,37) ottaisivat yhteen sadalla metrillä?
Suomalaisittain todella mielenkiintoinen miesten satasen kisa saataisiin siitä, kun laitettaisiin samalle starttiviivalle keihäänheittäjät Toni Keränen, Eemil Porvari ja Topias Laine. Herrojen sadan metrin ennätykset ovat 11,45, 11,10 ja 11,03.
Keränen ja Laine ovat nimittäin junioreissa voittaneet sadalla metrillä jopa SM-mitalit, ja Porvari on ottelutaustaisena juossut kyseistä matkaa paljonkin.