(Translated by https://www.hiragana.jp/)
Toiselle puolen maapalloa suuntautuneen konserttimatkan sijaan pianisti Olli Mustonen säveltää kotona Hausjärvellä – Taiteilija koronakeväänä 2020 | Klassinen | yle.fi Hyppää pääsisältöön

Toiselle puolen maapalloa suuntautuneen konserttimatkan sijaan pianisti Olli Mustonen säveltää kotona Hausjärvellä – Taiteilija koronakeväänä 2020

Pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Mustonen työpöytänsä ääressä koronakeväänä 2020.
Olli Mustosen kolmannen sinfonian partituuri syntyy kotona työpöydän ääressä. Pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Mustonen työpöytänsä ääressä koronakeväänä 2020. Olli Mustonen

Turun filharmonisen orkesterin tuore taiteellinen johtaja Olli Mustonen viettää koronaviikkoja maaseudun rauhassa kotonaan Hausjärvellä. Juuri nyt hänen piti olla toisella puolen maapalloa, mutta pandemia päätti toisin.

Elämme nyt keväällä 2020 aivan poikkeuksellisia aikoja. Maailmaa koettelee koronapandemia, joka on pysäyttänyt täysin myös koko musiikkielämän. Taiteilijat ja yleisö elävät kodeissaan karanteenin kaltaisissa olosuhteissa.

Kysyimme suomalaisilta muusikoilta, säveltäjiltä, esiintyviltä taiteilijoilta ja kapellimestareilta, miten he viettävät tätä poikkeuksellista kevättä, mitä he suosittelevat kuunneltavaksi juuri nyt ja millaisia terveisiä he haluavat lähettää.

Pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Mustonen vastaa

Missä olet juuri nyt?
Olen kotonani Hausjärvellä vaimoni, poikamme, koiramme ja lampaidemme kanssa.

Miten koronapandemia on vaikuttanut elämääsi ja arkeesi?
Minun piti olla näinä viikkoina muun muassa Japanissa, Singaporessa ja Uudessa-Seelannissa. Nuo kaikki konserttimatkat ovat nyt peruuntuneet ja seuraava konserttimerkintä kalenterissani on Poznanissa, Puolassa vapun jälkeen.

Miten päiväsi kuluvat?
Kirjoitan parhaillaan 3. sinfoniani orkesteripartituuria, joka eteneekin usean sivun päivävauhtia. Teoksessa on tenorisolisti ja sen teksti on Kalevalasta Keith Bosleyn englanniksi kääntämänä. Tosin aivan sinfonian lopussa, kun Väinämöinen laulaa Kuulle ja Auringolle, solisti joutuukin laulamaan suomeksi – onkin aina jotenkin hauska seurata, kun muunmaalaiset painiskelevat erikoisen kielemme kummallisuuksien parissa! Kaiken muun lisäksi tuntuu kovin terapeuttiselta, kun saa kaiken keskellä uppoutua myös tällaisiin asioihin.

Suunnittelen myös innolla Turun filharmonisen orkesterin tulevia ohjelmia, tutkin tulevien konserttien partituureja, ja paljon olen myös itse soittanut Beethovenia.

Mitä puuhailet silloin kun et vietä aikaa musiikin parissa?
Teemme joka päivä pitkiä kävelyjä lähimetsissämme ja seuraamme kevään tuloa.

Maisema pianisti Olli Mustosen työhuoneen ikkunasta.
Maisema, jota Olli Mustonen katselee työhuoneestaan. Maisema pianisti Olli Mustosen työhuoneen ikkunasta. ikkunat,maisema

Oletko löytänyt viime aikoina uusia puolia itsestäsi?
Poikani on haastanut minut joka päivä mm. koripallon vapaaheitossa ja biljardissa. Nuo kiperät tilanteet ovat saaneet minusta esiin voimavaroja, joita toivon voivani hyödyntää tulevaisuudessa myös muilla tärkeillä elämänalueilla!

Sanotaan, että paluuta entiseen maailmaan ei ole. Mitä ajattelet, miten maailma muuttuu pandemian jälkeen? Miten oma elämäsi muuttuu?
Tuohon en osaa sanoa muuta kuin etten tiedä – kaikenlaisia arveluja voi toki esittää. Toivon ja uskon, että yhteiskuntamme myös oppivat paremmin varautumaan tämän kaltaisiin tilanteisiin ja sitä kautta maailmasta voisi tulla taas vähän parempi.

Kun monet joutuvat viettämään nyt paljon aikaa kotonaan, mitä musiikkia suosittelet tähän tilanteeseen?
Beethovenin jousikvartettoja ja Prokofjevin sinfonioita.

Millaiset terveiset haluat lähettää tässä tilanteessa meille kaikille?
Tässä tilanteessa on nyt paljon sellaisia asioita, joille emme yksinkertaisesti voi yhtään mitään ja on varmasti hyvä yrittää fokusoida mieltään sellaisiin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.

Tärkeää on muistaa, että meille on annettu suurenmoinen elämän lahja, joka suorastaan velvoittaa meitä (jotka vieläpä saamme olla terveitä ja turvassa tämän kaiken keskellä) joka päivä tuntemaan iloa niin musiikista, toisistamme ja koko tästä ihmeellisestä maailmasta, ja mahdollisuuksien mukaan myös tuottamaan iloa ja valamaan rohkeutta ja hyvää mieltä kaikille kohtaamillemme ihmisille.

Olli Mustonen esittää Sergei Prokofjevin pianosonaatit nrot 5 C-duuri op. 38, 8 B-duuri op. 84, 1 f-molli op. 1, 3 a-molli op. 28 ja 7 B-duuri op. 83. Musiikkitalo 11.11.2015.

Olli Mustonen Béla Bartókin ensimmäisen pianokonserton solistina. Radion sinfoniaorkesteria johtaa kapellimestari Hannu Lintu. Musiikkitalo 8.1.2020.

Olli Mustonen Béla Bartókin kolmannen pianokonserton solistina. Radion sinfoniaorkesteria johtaa kapellimestari Hannu Lintu. Musiikkitalo 27.2.2019.

Taiteilija koronakeväänä 2020

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.