Nathalie Sarraute
Nathalie Sarraute, oikealta nimeltään Natalia eli Nataša Ivanovna Tšernjak (ven. Наталия Ивановна Черняк; 18. heinäkuuta 1900 Ivanovo, Venäjä – 19. lokakuuta 1999 Pariisi, Ranska)[1] oli venäläissyntyinen ranskalainen kirjailija ja asianajaja.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kahden maan välillä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nathalie Sarraute vietti lapsuutensa kahdessa maassa, minkä lisäksi hän joutui elämään myös kahden kulttuurin kohtaamispisteessä. Hänen isänsä Israël (Iljanova) Tšernjak oli sekä Geneven yliopistosta väitellyt luonnontieteiden tohtori että kemian insinööri. Hän oli myös juutalainen kuten myös kirjailijan äiti Pauline Tšatunovski. Varhain orvoiksi jäänyt Sarraute kasvoi veljensä huoltajuudessa. Veli oli kansainvälisesti tunnettu matemaatikko, joka oli tiedekunnassaan ainoa juutalaissyntyinen professori. Hänen äitinsä julkaisi novelleja ja romaaneja nimimerkillä Vichrovski.[1]
Sarraute oli kaksivuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Hän muutti äitinsä kanssa Pariisiin, mutta kävi edelleen säännöllisesti myös Venäjällä. Koulunkäyntinsä hän aloitti Ranskassa, jossa hän myöhemmin myös sitä jatkoi. Hän palasi kuitenkin vuonna 1906 äitinsä ja tämän uuden aviomiehen kanssa Venäjälle Pietariin. Heti seuraavana vuonna hänen isänsä, jota vainottiin poliittisten näkemystensä tähden – hänen setänsä oli eräs terroristeista – emigroitui Pariisiin. Isä perusti Vanvesiin väriaineita valmistavan tehtaan. Sarraute seurasi isäänsä vuonna 1909, ja siinä vaiheessa hän varsinaisesti ranskalaistui.[1]
Vuoden 1909 jälkeen Sarraute jatkoi koulunkäyntiään Ranskassa Alésian kunnallisessa koulussa vuoteen 1912 saakka ja sen jälkeen vuoteen 1918 Fénelon-lyseossa. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1918 hän opiskeli Sorbonnen yliopistossa ja suoritti tutkinnon englannin kielessä. Hän suoritti Oxfordin yliopistossa Bachelor of Arts -tutkinnon vuosina 1920–1921. Hän siirtyi puoleksi vuodeksi Berliiniin ja seurasi siellä Werner Sombartin sosiologian luentoja. Vuonna 1922 hän kirjoittautui Pariisin oikeustieteellisen tiedekuntaan, jossa suoritti oikeustieteen tutkinnon.[1]
Ennen toista maailmansotaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nathalie Sarraute avioitui tulevan kollegansa Raymond Sarrauten kanssa vuonna 1925, ja tästä avioliitoista syntyi kolme lasta:[1]
- Claude Sarraute, s. 1927, toimittaja ja kirjailija, oli avioliitossa Jean-François Revelin kanssa
- Anne Sarraute, s. 1930
- Dominique Sarraute, s. 1933
Vuonna 1926 Sarraute kirjoittautui harjoittelijaksi asianajajan tehtävään, ja hän toimi asianajajana vuoteen 1941 asti. Hän hoiti kuitenkin etupäässä vähäisiä rikosasioita.
Tropismeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ammatillinen ura jäi jatkuvasti vähemmälle, sillä Sarraute kiinnostui 1900-luvun kirjallisuudesta, eritoten Marcel Proustista, James Joycesta ja Virginia Woolfista, jotka vaikuttivat voimakkaasti Sarrauten tuotantoon. Vuodesta 1932 lähtien hän omistautui yhä enemmän kirjallisuudelle, kun hän alkoi kirjoittaa Tropismeja. Viiden vuoden kirjoitustyön jälkeen lyhyiden tekstien kokoelma oli valmis.
Kustantajat eivät kuitenkaan kiinnostuneet teksteistä, vaikka Sarraute sai apua tuolloin jo tunnetuilta kirjailijoita Jean-Paul Sartrelta ja Max Jacobilta. Kaikki suuret kustantajat, kuten Gallimard ja Grasset, kieltäytyivät teoksen julkaisemisesta. Lopulta hän kuitenkin tammikuussa vuonna 1939 onnistui saamaan kirjansa julkisuuteen pienen Denoëlin kustantamon kautta.
Tropismeja sisältää muutamia hyvin lyhyitä tekstejä. Kirjailijan oman kertomuksen mukaan ne ovat ”määrittelemättömiä liikkeitä, jotka liukuvat hyvin nopeasti tietoisuuden rajamailla; ne ovat alkuperältään meidän liikkeistämme, sanoistamme ja tunteistamme, joita me julistamme, jotka me uskomme tuntevamme ja joita pidämme hyvin tunnistettavina”. Kielellisesti Sarrauten taide keskittyi kehittämään kieltä, jolla voisi ilmaista tätä määrittelemättömän pientä, jatkuvassa liikkeessä olevaa olemassaolomme salaista lähdettä.
Tropismeja-teoksen ilmestymistä seurasi täydellinen hiljaisuus. Se ei herättänyt lainkaan kirjallista huomiota. Onneksi Sarrauten aviomies tuki häntä kirjallisissa pyrkimyksissä, sillä molemmat olivat kiinnostuneita 1900-luvun kirjallisuudesta.
Juutalaisena Euroopassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarraute joutui luopumaan työstään asianajajana natsimiehityksen aikana juutalaisten toimintoja säädelleiden lakien tähden. Hän kuitenkin kieltäytyi kantamasta asusteissaan keltaista daavidintähteä ja pakeni maaseudulle Janvryn pikkukaupunkiin (Vallée de Chevreuse). Siellä hänet ilmiantoi eräs kylän kauppias. Hän välttyi kuitenkin pidätykseltä pakenemalla Pariisiin, jossa hän vietti jonkin aikaa.
Vuonna 1943 Sarraute pakeni uudelleen maaseudulle, nyt kuitenkin lähelle Pariisia Parmain kaupunkiin. Hän oli ottanut nimekseen Nicole Sauvage. Virallisesti hän oli kolmen tyttärensä kotiopettaja. Heinäkuussa 1944 Sarraute palasi jälleen Pariisiin. Hän pelastui kuolemalta, mutta ei koskaan puhunut tästä vaikeasta vaiheesta. Syynä oli kunnioitus muiden kärsimyksiä kohtaan.
Toisen maailmansodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan jälkeen Sarraute omistautui kirjalliselle toiminnalle. Hänellä oli vaikeuksia toisenkin teoksensa, esikoisromaanin Portrait d'un inconnu julkaisemisessa. Lopulta Portrait d’un inconnu ilmestyi vuonna 1948 pienen Robert Martin -kustantamon julkaisemana. Myös tämä teos ohitettiin vähin äänin, vaikka sen esipuheen oli kirjoittanut itse Jean-Paul Sartre.
Vuonna 1949 Sarraute osti maalta Chérencestä, Oise-et-Loisen departementista talon, jonne hän vetäytyi viikonloppuisin ja lomiensa ajaksi kirjoittamaan.
Kolmas teos, romaani Martereau, ilmestyi 1952 ja sai jo julkisuutta. Kustantaja oli arvostettu Gallimard, joka kustansi hänen myöhemmätkin teoksensa. Teos sai osakseen myönteisiä arvosteluja, ja lisäksi sen myynti oli kohtalainen.
Viimeisen teoksensa Ouvrez Sarraute julkaisi 1997, jolloin hän oli jo 97-vuotias. Hän kuoli Pariisissa 1999 99-vuotiaana.[1] Elämänsä aikana Sarraute edusti kansainvälistä venäläistä älymystöä, joka pystyi sopeutumaan kaikkiin uusiin oloihin ja erilaisiin piireihin.
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit ja kertomuskokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tropismeja (Tropismes, 1939). Kertomuskokoelma. Suomentanut Leena Kirstinä. Karisto, 1968. ISBN 9512302896.
- Portrait d'un inconnu, Robert Marin, 1948. Uudelleenjulkaisut Gallimard. ISBN 2-07-036942-0.
- Ystäväni Martereau (Martereau, 1953). Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Otava, 1988. ISBN 9512302896.
- Planetaario (Le Planétarium, 1959). Suomentanut Kyllikki Clément. Hämeenlinna: Karisto, 1965. ISBN 951-23-0288-8.
- Kultaiset hedelmät (Les Fruits d'or, 1963). Suomentaneet Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus. Kirjayhtymä, 1964.
- Entre la vie et la mort, Gallimard, 1968. ISBN 978-2070364091.
- Vous les entendez?, Gallimard, 1972. ISBN 978-2070281398.
- «disent les imbéciles», Gallimard, 1976. ISBN 978-2070182602.
- L'Usage de la parole, Gallimard, 1980. ISBN 978-2070374359.
- Tu ne t'aimes pas, Gallimard, 1989. ISBN 978-2070384167.
- Ici, Gallimard, 1995. ISBN 978-2070192243.
- Ouvrez, Gallimard, 1997. ISBN 978-2070192908.
Esseet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- L'Ère du soupçon, 1956. ISBN 978-2070324507.
- Paul Valéry et l'enfant d'éléphant, Gallimard, 1986. ISBN 978-2070706068.
- Lettres d'Amérique, Gallimard, 2017. ISBN 978-2072718779.
Näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Le Silence, 1964. ISBN 978-2070386697.
- Le Mensonge, 1966. ISBN 978-2070304929.
- Isma, ou ce qui s’appelle rien, 1970. ISBN 978-2070320097.
- C’est beau, 1975. ISBN 978-2070412648.
- Elle est là, 1978. ISBN 978-2070412655.
- Pour un oui ou pour un non, 1982. ISBN 978-2070407514.
Omaelämänkerralliset teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lapsuus. (Enfance, 1983). Suomentanut Annikki Suni. Otava, 1984. ISBN 951-1-07959-X.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lindstedt, Laura: Nathalie Sarraute – ensimmäistä lukijaa etsimässä. Tarinoiden paluu: esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta, s. 44–54. Avain, 2008. ISBN 978-952-5524-53-6
|