Laila Tarpila
Yle
Oskar Merikanto oli 1900-luvun vaihteessa Suomen kotien tunnetuin säveltäjä ja kansan silmissä Sibeliusta suositumpi. Akseli Gallen-Kallela maalasi Merikannon kuuluisaan Symposion-tauluunsa, kutsuen tätä vähättelevään sävyyn lanttupääksi. Rajuimmillaan Robert Kajanus kutsui ystäväänsä pelkäksi paskaksi. – Kuuntele Soivassa arkistossa Oskar Merikanto
Pianisti, urkuri, säveltäjä ja kriitikko Oskar Merikanto (5. elokuuta 1868 Helsinki – 17. helmikuuta 1924 Oitti) oli Jean Sibeliuksen ikätoveri, vain vajaat kolme vuotta tätä nuorempi. Kun Merikanto alkoi olla säveltäjänä kuuluisa, hänen katsottiin olevan jonkinlainen suomalainen vastine Sibeliukselle, jota pidettiin enemmän ruotsinkielisenä.
Merikanto tunnetaan yhä ainutlaatuisen melodisista lauluistaan, mutta säveltämisen lisäksi hän oli mukana lähes kaikessa, mitä Suomen musiikkielämässä tapahtui.
Pianisti, urkuri ja opettaja
Pianistina Merikanto esiintyi kiertäen ympäri Suomea laulajien ja muusikoiden säestäjänä. Helsingissä hän oli säestäjien yksinvaltias eikä ihme, sillä paitsi että hän oli taitava pianisti, hän oli myös pidetty persoona, joka tuki säestettäviään kaikin mahdollisin keinoin.
Merikannon erinomaiset soittajankykyvyt kävivät ilmi esimerkiksi silloin, kun kiertueella sellisti Georg Schnéevoigtin kanssa hän huomasi vähän ennen konserttia, että erään sonaatin nuotit eivät olleet enää mukana. Hätä ei ollut suuri, sillä hetken mietittyään hän totesi pystyvänsä säestämään moniosaisen teoksen ilman nuotteja.
Oskar Merikannon urkukonsertit olivat suosittuja ja parhaimmillaan ne saattoivat kerätä kaksituhatpäisen yleisön. Leipätyönään hän toimi Helsingin Johanneksenkirkon urkurina yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Merikanto kiersi Suomea myös urkusoitinten asiantuntijana. Kun kirkkoon oli rakennettu uudet urut, ne piti tarkistaa ja asian itseoikeutettu suorittaja oli Oskar Merikanto.
Kun pitäjien välillä alkoi kilpailu urkujen paremmuudesta, käytettiin paremmuuden mittatikkuna muun muassa lausahdusta "itse Merikantokin niitä kehui" tai "kirjoittihan se Merikanto niistä hyvän todistuksenkin".
Oskar Merikannon nimi nousi kansan keskuudessa niin suureen tunnettuuteen, että nuoria musiikinopiskelijoita saatettiin kannustaa ja rohkaista sanoen "ties mikä Merikanto sinusta vielä tulee!"
Opetustoimia Merikanto hoiti sekä Helsingin lukkari- ja urkukoulussa että myöhemmin Musiikkiopistossa. Hän julkaisi muun muassa oppikirjat Pedaalikoulu, Urkuharmoonikoulu aloitteleville, Musiikkiopin alkeitten katkismus ja Uusia sormiharjoituksia pitemmälle kehittyneille piano-oppilaille.
Oskar Merikanto säestää Irma Tervania (Achte). Tallenne on vuosilta 1906-1907. Merikanto toimi pitkään opettajana Irma Achten vanhempien Emmy Achten ja Lorenz Nikolai Achten perustamassa Helsingin lukkari- ja urkurikoulussa.
Kotimaisen oopperan perustaja, sen ensimmäinen kapellimestari ja ensimmäisen suomenkielisen oopperan säveltäjä
Suvereenina melodikkona ja suosittujen yksinlaulujen säveltäjänä Oskar Merikanto tarttui oopperaan 1800-luvun lopussa.
Orkestroijana hän ei saanut kehuja, mutta ainoana sävellyskilpailuun lähetettynä teoksena Merikannon ooppera Pohjan neiti palkittiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä kilpailussa. Arvostelulautakunta oli kotimaan huippua: Richard Faltin, Kaarlo Bergbom, Robert Kajanus, Jean Sibelius ja Arvid Genetz.
Palkintolautakunta totesi oopperan musiikin olevan ennen kaikkea yksinkertainen ja sävelmikäs, ei kuitenkaan triviaali. Pohjan neiti oli ensimmäinen suomenkielinen oopperateos, mutta ensimmäistä esitystään se sai odottaa melkein kymmenen vuotta.
Kun Merikannon toinenkin ooppera Elinan surma oli syntynyt ja esitetty, alkoivat paineet suomalaisen oopperan perustamiseen kasvaa.
Kotimainen Ooppera näki päivänvalon 1911, ja sen alkuunpanijoina Merikannon lisäksi toimivat laulajat Aino Ackté, Wäinö Sola, Eino Rautavaara ja William Hammar sekä pianisti ja impressaari Edvard Fazer.
Oskar Merikannosta tuli oopperan ensimmäinen kapellimestari ja hän toimi myös oopperan harjoituspianistina.
Kirjeiden kirjoittaja ja musiikkiarvostelija
Merikanto oli taitava kynänkäyttäjä paitsi yksityiselämässään, myös lehtien palstoilla. Kirjeitä kotiin Liisa-vaimolle ja pojalle, säveltäjä Aarre Merikannolle on säilynyt satoja. Niissä Merikanto kertoi päivän tapahtumista ja ihmisistä ympärillään.
Musiikkikriitikkona Merikanto oli ääripäissään avokätisen kehuva tai armottoman suorapuheinen. "Herra Brun kreivi Almavivana ja Rosinan rakastajana ei ollut kreivi eikä rakastajakaan. Tämä esitys oli taas aivan ala-arvoista... Orkesteri oli tavallista heikompi. Ihmetellä täytyy etteivät filharmoonisen orkesterin jäsenet paremmin osaa seurata tahtia ja sen lisäksi vielä soittavat väärin."
Merikanto ei epäröinyt kirjoittaa napakasti myöskään ystävistä ympärillään.
Kun kapellimestariksi ryhtynyt Georg Schnéevoigt johti erään kerran Robert Kajanuksen orkesteria, kehui Merikanto kuulemansa konsertin erityisesti siltä osin, mitä tuli kapellimestarin kykyyn saada orkesterista esiin sellaista mitä ei ollut aikaisemmin kuultu. Näin hän tuli näpäyttäneeksi Kajanusta kapellimestarina.
"Sinä olet pelkkä paska"
Merikannon ja Kajanuksen välillä oli skismaa muutenkin. Kajanus saattoi seurassa avoimesti väheksyä Merikantoa säveltäjänä.
Erään ravintolaistunnon aikana Kajanus oli kääntynyt Merikannon puoleen todeten "nyt kun meillä on Sibelius, on sinunlaistesi aika väistyä. Sinä olet pelkkä paska, et mitään muuta".
Eripura tasaantui myöhemmin, mutta vielä Kajanuksen pitäessä juhlapuhetta Suomalaisen Oopperan Merikannolle järjestämillä jäähyväsillallisilla, Merikanto joutui kesken puheen huomauttamaan Kajanukselle olevansa nimeltään Oskar eikä Oskari, kuten Kajanus oli hieman alentuvasti juhlan sankaria kutsunut.
"Hoitelin Merikannon, sen lanttupään"
Ainakin Symposion-taulunsa kohdalla myös taidemaalari Akseli Gallen-Kallela suhtautui Oskar Merikantoon Kajanuksen tapaan väheksyvään sävyyn. Ehkä tänä päivänä puhuttaisiin myös kiusaamisesta.
Kirjoittaessaan taulun henkilöistä ystävälleen Louis Sparrelle, hän käytti Merikannosta nimitystä lanttupää:
– Hoitelin Merikannon, sen lanttupään, antamalla hänen nukahtaa pöytään.
Gallen-Kallela viittasi lauseella taulun ensimmäiseen versioon, Kajustaflaniin. Siihen hän oli maalannut Merikannon pilakuvan käyttäen mallina lanttua.
Yhä suosittujen yksinlaulujen säveltäjä
Yksi Merikannon suosituimmista lauluista Pai, pai paitaressu syntyi Leipzigin konservatorio-opintojen aikaan 1880-luvun lopussa, kun Merikanto oli parikymppinen. Hän omisti sen suomalaiselle oopperalaulajalle Naëmi Starckille.
Runoilija J.H. Erkko lähetti tekstejään Merikannolle. Näistä syntyivät Kevätlinnuille etelässä, Muistellessa, Kullan murunen ja Merellä.
Samoihin aikoihin kun Pohjan neiti sai palkinnon sävellyskilpailussa 1898, syntyivät yksinlaulut Vallinkorvan laulu ja Kun päivä paistaa sekä duetto Onnelliset ja pianoteos Valse lente.
Merikannon kynästä ovat lähtöisin myös laulut Soi vienosti murheeni soitto, Oi muistatko vielä sen virren, Annina ja Itkevä huilu.
Kesäillan valssista tuli liian suosittu
Yhden suosituimmista pianokappaleistaan, Kesäillan valssin Oskar Merikanto sävelsi vain 17-vuotiaana ja se on saanut arvokkaan numeron op. 1 Merikannon teosluettelossa. Kappale oli sävelletty Merikannon ensilemmelle Sally Enrothille.
Kesäillan valssi painettiin vuosikymmen sen valmistumista myöhemmin. Liian suosituksi tullut hittikappale aiheutti Merikannolle kuitenkin niin paljon harmia, että hän toivoi sydämestään ettei kukaan vaan pyytäisi häntä koskaan esittämään sitä.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.
Lähteet ja linkit
Heikinheimo, Seppo: Oskar Merikanto ja hänen aikansa. Otava. Keuruu 1995.
Suomalainen, Yrjö: Oskar Merikanto. Suomen kotien säveltäjä. Otava. Helsinki 1950.
Lappalainen, Seija: Merikanto, Oskar (1868–1924). Kansallisbiografia 4.5.2001 (päivitetty 2.8.2018)
Hartikainen, Markku & Sirén, Vesa: Symposion-vuodet 1892-1897 | Symposion-piiri
Hänninen, Helena: Akseli Gallen-Kallelan Probleemi (Symposion), 1894
