Tätä aikaa leimaa kasvava huoli ilmaston ja maapallon tilasta. Saamme viikoittain lukea uutisia seurauksista, joita ilmaston lämpeneminen ja saasteet aiheuttavat ihmisille, muille lajeille ja kokonaisille ekosysteemeille.
Onkin perusteltua väittää, että ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen ovat nykymaailman suurimpia uhkia. Niiden hillitsemiseksi etsitään yhä uusia ratkaisuja, mutta tutkijoiden viesti on, etteivät nykyiset ilmastotoimet ole likimainkaan riittäviä. Kriittisenä pidetty maapallon keskilämpötilan nousu 1,5 asteella verrattuna esiteolliseen aikaan on saavutettu, mutta hiilidioksidipäästöjä ei ole vieläkään saatu kuriin.
Enää ei puhuta kaukaiselta tuntuvasta tulevaisuudesta, vaan muutoksen seuraukset näkyvät jo nyt. Niiden koko mittakaava on vasta selviämässä.
Siksi onkin ällistyttävää, että eräs iso päästölähde puuttuu ilmastouutisista lähes tyystin. Eläintuotanto on ilmastokeskustelun pyhä lehmä, johon ikään kuin yhteisestä sopimuksesta juuri kukaan ei vaikuta haluavan kääntää kriittistä katsetta. Toki poikkeuksiakin on.
Ehkäpä syy eläintuotannosta vaikenemiseen löytyy siitä, että sen kritisoiminen herättää lähes varmasti voimakkaan vastareaktion. Kukapa haluaisi ilonpilaajan ja ruokapoliisin maineen?
Kukapa haluaisi ilonpilaajan ja ruokapoliisin maineen?
Nykyisenlainen eläintuotanto ei kuitenkaan ole millään mittarilla tarkasteltuna kestävää.
Esimerkiksi ilmakehää lämmittävistä kasvihuonekaasuista arviolta 13–18 prosenttia on peräisin maataloudesta, ennen kaikkea eläinten kasvatuksesta. Vertailun vuoksi kansainvälisen lentoliikenteen ja merenkulun osuus on neljän prosentin luokkaa. Etenkin hiilidioksidia haitallisemman metaanin lähteenä karjatalouden rooli korostuu.
Ilmaston lämpenemisen ohella maailmaa uhkaa pula makeasta vedestä. Ihmiskunnan käyttämistä vesivarannoista suurimman osan rohmuaa maatalous. Tämä käsittää niin viljelyn kuin eläintuotannon, mutta maatalouteen käytetystä maapallon pinta-alasta jopa kolme neljäsosaa palvelee eläintalouden tarpeita.
On arvioitu, että siirtymällä kasvipohjaiseen ruokavalioon globaalia maankäyttöä ruoantuotantoon voitaisiin vähentää neljäsosaan nykyisestä. Kenties silloin saataisiin kuriin myös Brasilian sademetsäkato, jonka vaikutukset voivat kärjistää ilmaston lämpenemistä entisestään. Sademetsän hakkuisiin nimittäin ovat pääsyyllisiä karjankasvattajat ja enimmäkseen karjalle rehua tuottavat soijaplantaasit.
Eläintuotanto on yhteydessä myös lajien joukkosukupuuttoon.
Eläintuotanto on yhteydessä myös lajien joukkosukupuuttoon. Sen vaatima maa-ala ja siitä aiheutuvat päästöt tuhoavat muiden lajien elinympäristöjä muun muassa metsäkadon ja vesistöjen saastumisen myötä. Maapallon nisäkkäiden yhteenlasketusta biomassasta villieläinten osuuden arvioidaan olevan enää vain neljä prosenttia.
Ainoa kestävä vaihtoehto olisikin vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä merkittävästi.
Aihe on kuitenkin vaikea, koska se aiheuttaa voimakkaita tunteita. Emme halua ajatella niitä oloja, joissa kulutushyödykkeiksi syntyneitä eläimiä pidetään ennen kuin ne päätyvät lautasellemme. Toisaalta ruokiin liittyy muistoja, ihmissuhteita ja perinteitä. Tutusta ruoasta luopuminen voisi tarkoittaa, että myös suhde läheisiin kokee muutoksia.
Ruoan sosiaalisista ulottuvuuksista huolimatta aikamme korostaa mielellään yksilön valintoja. Elintapojen muuttaminen on kuitenkin vaikeaa, kun ympärillä on jatkuvasti houkutuksia.
Tutusta ruoasta luopuminen voisi tarkoittaa, että myös suhde läheisiin kokee muutoksia.
Yksittäisten kuluttajien vastuuttamisen sijaan, katse tulisi kääntää eläinteollisuuteen. Miksi esimerkiksi Suomi tukee sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain alaa, jonka ympäristövaikutukset ovat mittavat? Entä mitä järkeä on siinä, että kokonaisen broilerin saa marketista halvemmalla kuin vegaanisen valmisaterian?
Eläintuotanto kaipaa perusteellista uudistamista. Tämä ei tarkoita, että eläinten käytöstä ravinnoksi tarvitsisi luopua kokonaan. Sen sijaan se voisi merkitä parempaa lainsäädäntöä tuotantoeläinten hyvinvoinnin takaamiseksi, kiertotalouden osana toimivaa paikallista tuotantoa ja sitä, että eläinperäisiä tuotteita kulutettaisiin radikaalisti nykyistä vähemmän.
Tämä edellyttäisi kuitenkin yksilön valintoja laajempaa kulttuurista muutosta. Sen aikaansaamisessa ovat avainasemassa päättäjät sekä julkiseen ilmastokeskusteluun osallistuvat tahot.
Jamie Vesterinen
Kirjoittaja kasvoi juustokauppiaan lapsena erinomaisten juustojen maailmaan, mikä on tehnyt niistä luopumisen varsin työteliääksi.