Iroha
Iroha (jap. いろは
Runo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisin tunnettu versio Iroha-runosta oli kirjoitettu man’yōgana-tavustolla, joissa käytetään vain kanji-merkkejä. Seuraavassa taulukossa on viisi muotoa runosta: alkuperäinen, arkaainen muoto hiragana-tavuaakkosilla, sen romanisaatio, runo nykymuotoisella japanin kielellä ja sen romanisaatio sekä suurpiirteinen käännös.[1][2]
Arkaainen | Moderni | Käännös | ||
---|---|---|---|---|
hiragana | romanisaatio | kanji ja hiragana | romanisaatio | |
いろはにほへと | i ro ha ni ho he to | Iro wa nioedo | Kukkivat kukatkin | |
ちりぬるを | chi ri nu ru wo | Chirinuru o | Lopulta kuihtuvat | |
わかよたれそ | wa ka yo ta re so | Wa ga yo tare zo | Maailmassamme mikään | |
つねならむ | tsu ne na ra mu | Tsune naramu | Ei ole ikuista | |
うゐのおくやま | u wi no o ku ya ma | Ui no okuyama | Turhamaisuuden syvät vuoret | |
けふこえて | ke fu ko e te | Kyō koete | Ylitä tänään | |
あさきゆめみし | a sa ki yu me mi shi | Asaki yume miji | Eivätkä pinnalliset unet | |
ゑひもせす | we hi mo se su | Ei mo sezu | Enää petä sinua |
Historia ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Irohan laatijaa ei tunneta. Perinteisesti sen kirjoittajana on pidetty munkki Kūkaita (k. 835), jonka nimiin on laitettu myös hiragana-aakkoston kehittäminen, mutta Irohan edustama fonologinen järjestelmä on paljon myöhemmältä ajalta, noin 150 vuotta Kūkain kuoleman jälkeen: koska runossa ei ole erillisiä merkkejä tavuille ”e” ja ”ye”, se lienee laadittu noin vuoden 950 jälkeen; myös imayō-runomuodon käyttö on osoitus myöhemmästä alkuperästä. Irohan on myös sanottu olevan mukaelma buddhalaisen Daihatsu nehangyō -sūtran jakeesta. Ensimmäinen tunnettu maininta Irohasta on teoksessa Konkōmyō saishōō kyō ongi vuodelta 1079. Iroha korvasi nopeasti muut muistirunot ja sitä käytettiin yleisesti kana-aakkosten opetteluun Heian-kauden loppupuolelta lähtien. Koska saman tavun kirjoittamiseen saatettiin useinkin käyttää monia erityyppisiä kanamerkkejä, Irohan kaltaisille aakkostoille oli tarvetta. Samalla Iroha edisti japanin kielen ortografian selkiytymistä.[1][2]
Irohan ja sen käytön yleistymisen merkitys japanin kielen ja kirjoituksen kehitykselle oli ratkaiseva. Sillä oli huomattava rooli lukutaidon leviämisessä, sillä se oli muuttumattomana ja pienenä kirjainluettelona suurien ihmisjoukkojen opittavissa. Se määritteli vielä nykyäänkin käytössä olevat 47 kirjaintyyppiä, lukuun ottamatta myöhemmin lisättyä kirjainta ”n”, ja se myös varmisti periaatteen, jonka mukaan seion- ja dakuon-äänteille ei ole erillisiä kirjaimia (esimerkiksi ”ka” vs. ”ga”) . Sillä oli joitakin huonoja puolia: koska Iroha-äännejärjestelmä säilyi muuttumattomana, se ei pysynyt puhutun kielen äännemuutosten tahdissa ja ajan kuluessa kirjoitettu ja puhuttu kieli loittonivat toisistaan.[1]
Irohaa käytettiin myös länsimaisten aakkosten tavoin. Sitä hyödynnettiin esimerkiksi luetteloissa ja sanakirjoissa sisällön järjestämiseksi. Varhaisimmat Irohaa käyttävät sanakirjat laadittiin jo Heian-kauden loppuvaiheilla: niistä ensimmäinen on Iroha jiruishō, joka kirjoitettiin vuosien 1144–1181 välillä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Frellesvig, Bjarke: A History of the Japanese Language, s. 165–168. Cambridge University Press, 2010. ISBN 9780521653206. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Seeley, Christopher: A History of Writing in Japan, s. 106–107. BRILL, 1991. ISBN 9789004090811. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- How does the i-ro-ha ordering go? (englanniksi)